Steelwrist parantaa tuottavuutta ja vähentää päästöjä rakennusalalla

Ruotsalainen Steelwrist teki yhteistyötä Nopefin kanssa viedäkseen kaivukoneisiin kehittämänsä nerokkaan ”ranteen” kolmelle kansainväliselle markkina-alueelle.

Mieti, millaista elämä olisi ilman ranneniveltä. Pystyisimme kyllä tekemään päivittäiset askareemme, mutta kaikki olisi hitaampaa ja kömpelömpää. Monet kaivukoneet ovat juuri sellaisia: kauha pystyy liikkumaan puomin päässä vain rajoitetusti. Osuvasti nimetty ruotsalaisyritys Steelwrist on kehittänyt tähän nerokkaan ratkaisun, ja yhtiö otti yhteyttä Nopefiin (Pohjoismaiden projektivientirahastoon) pystyäkseen viemään keksintönsä maailmalle.

”Yhteistyö Nopefin kanssa tuli juuri oikeaan aikaan”, Steelwrist-konsernin rahoitusjohtaja Erik Hedenryd kertoo. ”Saimme koko ajan enemmän yhteydenottoja eri maista, ja oli aika laajentaa toimintaamme. Nopefin rahoituksen ansiosta pystyimme nopeuttamaan laajentumistamme.”

Parempi tuottavuus ja vähemmän päästöjä

Steelwristillä on laaja mallisto kaivukoneisiin tarkoitettuja lisävarusteita ja työlaitteita, mutta kenties suosituin niistä on kallistuva kauhanpyörittäjä. Kallistuva kauhanpyörittäjä, rototiltti, asennetaan kaivukoneen kaivupuomin päähän ikään kuin ranneniveleksi, jonka avulla kauha voi kallistua 45 astetta ja pyöriä 360 astetta. Tämä antaa käyttäjälle monipuolisemmat työskentelymahdollisuudet ja parantaa työnteon tarkkuutta.

”Koneenkäyttäjä pystyy tekemään työnsä helpommin ja nopeammin, mutta myös käyttämään konettaan aivan uudenlaisiin töihin”, Hedenryd sanoo. ”Näin varustellulla kaivukoneella voi korvata muita työkoneita.”

Kallistuva kauhanpyörittäjä voi parantaa tuottavuutta jopa 30 prosenttia. Tällä on suora vaikutus ympäristöön: jos työn voi tehdä 30 prosenttia nopeammin, siihen kuluu 30 prosenttia vähemmän polttoainetta ja se tuottaa 30 prosenttia vähemmän päästöjä.

”Tämä todellakin mullistaa kaivukoneiden käytön”, Hedenryd sanoo. ”Kun olet kerran käyttänyt kallistuvaa kauhanpyörittäjää, et enää halua palata vanhaan.”

Laajentuminen itään ja länteen

Steelwristin ruotsalainen innovaatio on herättänyt paljon huomiota eri puolilla maailmaa, ja yritys on anonut Nopefilta rahoitusta kolmeen kertaan harkitessaan laajentumista kansainvälisille markkinoille. Kaikki alkoi Amerikan markkinoista vuonna 2016.

”Tutkimme Yhdysvaltain markkinoita ja keskustelimme jälleenmyyjien, potentiaalisten asiakkaiden ja muiden alan toimijoiden kanssa”, Hedenryd jatkaa. ”Selvitimme jälleenmyyjien sijainnit ja päätimme sen pohjalta perustaa toimipisteen Uuden-Englannin alueelle Connecticutiin, Hartfordin lähelle.”

Steelwristin 1 000 neliömetrin kokoinen Yhdysvaltain toimipiste työllistää jo nyt kuusi henkeä. Paikallinen läsnäolo oli olennainen seikka USA:n myynnin 200 prosentin kasvussa tänä vuonna.

Vuonna 2017 Steelwrist kääntyi jälleen Nopefin puoleen tutkiessaan Etelä-Korean markkinoiden mahdollisuuksia. Se on suuri markkina-alue kaivukoneille, ja Steelwrist näki siellä lupaavia merkkejä kiinnostuksesta. Itse asiassa he löysivät kopion omasta ratkaisustaan ja tiesivät, että oli tullut aika toimia.

”Nyt meillä on Etelä-Koreassa viisi työntekijää ja myynti on kasvanut mukavasti”, Hedenryd sanoo. ”Etelä-Korea on jo nyt meille suurempi markkina-alue kuin Iso-Britannia, jossa olemme sentään olleet jo kymmenen vuotta.”

Seuraava mahdollinen markkina-alue, jota Steelwrist Nopefin avulla tutki, oli Japani vuonna 2018. Esitutkimus valmistui keväällä 2019, minkä jälkeen maahan perustettiin toimipiste ja aloitettiin myynti. Tällä hetkellä Japanin-toimistossa työskentelee yksi henkilö, ja he ovat aikeissa palkata toisen työntekijän.

Helpottaa päätöksentekoa

”Haastavinta laajentumisessa uusille alueille on löytää oikeat ihmiset”, Hedenryd sanoo. ”Nopefin tuki oli alkuvaiheessa elintärkeää. Sen ansiosta meillä oli resurssit, joiden kautta pystyimme aloittamaan oikeanlaisten, koulutuettujen työntekijöiden etsimisen.”

Nyt Steelwristin ratkaisuja käytetään kaivukoneissa eri puolilla maailmaa parantamaan niiden taloudellisuutta ja tuottavuutta, säästämään aikaa ja polttoainetta ja alentamaan päästöjä.

”Suhtaudun hyvin luottavaisesti tulevaisuuteemme ja kansainväliseen kasvuumme” Hedenryd sanoo. ”Minulla on Nopefista hyvä kokemuksia. He ovat olleet hyvin vastaanottavaisia ja hankkeemme ovat olleet menestyksellisiä. Nopef helpotti myönteisen päätöksen tekemisessä uusien markkina-alueiden tutkimisesta.”

Teksti: David J. Cord
Kuva: Steelwrist 

Lue lisää

Iso-Britannia Jäte ja kierrätys Palvelut Teollisuus ja huoltopalvelut

Carrot palkitsee hyvästä jätteenkäsittelystä

Carrotin ohjelmisto kerää tietoja jätteistä yksittäisen vuokralaisen tasolla, mikä kannustaa yrityksiä ja ihmisiä vähentämään tuottamansa jätteen määrää. Ratkaisua voi käyttää pay as you throw -hinnoittelumalleihin ja palkitsemaan lajittelua ja arvokkaiden materiaalien kierrätystä.

Consat Telematics
Brasilia Energiatehokkuus Teollisuus ja huoltopalvelut

Ruotsalainen teknologiayhtiö vauhdittaa älykästä julkista liikennettä Brasiliassa

Consat Telematics on tarjonnut liikenteen ja kalustonhallinnan palveluita julkiselle liikenteelle 30 vuoden ajan. Yritys tutki Nopefin rahoituksen avulla mahdollisuuksia aloittaa toiminta Brasilian markkinoilla.

Differ AS
Energiatehokkuus Kenya Uusiutuva energia

Differ edistää uusiutuvan energian käyttöä terveydenhoitoalalla Keniassa

Norjalainen uusiutuvan energian yritys Differ AS on mukana käynnistämässä kestävää siirtymää Kenian terveydenhoitoalalla innovatiivisella pay as you go aurinkoenergiamallillaan.