Polarin innovatiiviset kalastusvälineet parantavat saaliita ja vähentävät haittoja maailman merille

Polar Fishing Gear laajensi Nopefin avulla toimintaansa Venäjälle. Nyt he ovat aikeissa tutkia mahdollisuuksiaan Kiinan markkinoilla.

Kalastuksessa vähemmän on enemmän. Kalastusretki on onnistunut, jos kalansaalis on oikeanlainen, retkeen kuluu vähemmän aikaa, sen kustannukset ovat tavallista pienemmät ja ympäristövaikutukset vähäisemmät. Reykjavikilaisen Polar Fishing Gearin kehittämät trooliovet voivat tehdä juuri sen.

”Olen kehittänyt, valmistanut ja myynyt trooliovia neljänkymmenen vuoden ajan”, kertoo Polar Fishing Gearin johtaja Atli Már Jósafatsson. ”Vuonna 2006 perustin Polarin, jonka idea oli kalastusvälineiden älykäs ohjaus.”

Trooliovet ohjaavat kalastusverkkoja. Ne toimivat kuin lentokoneen siivet levittäen verkot ja pitäen ne oikeassa asennossa. Polarin trooliovien innovatiivinen rakenne parantaa hallittavuutta sekä vähentää sivusaaliita ja kalastusvälineiden vaikutusta merenpohjaan. Lisäksi ne ovat huomattavasti taloudellisempia ja vähentävät polttoaineen kulutusta.

”Nykyaikaisessa amerikkalaisessa tai eurooppalaisessa kalastusaluksessa polttoaineen säästö voi olla 5–7 prosenttia, mikä on suuressa aluksessa merkittävä määrä”, Atli sanoo. ”Muualla maailmassa käytettävissä vanhoissa aluksissa säästö voi olla vieläkin suurempi.”

Ympäristöä säästävää kalastusta

Polar oli erittäin kiinnostunut Venäjän suurten kalastuslaivastojen tarjoamista markkinoista. Heidän ratkaisunsa voisi auttaa venäläisaluksia parantamaan saaliitaan ja tehokkuuttaan, vähentää merenpohjalle koituva vahinkoja ja edesauttaa kestävän kehityksen mukaista kalastusta. Toiminnan aloittaminen uusilla markkinoilla ei kuitenkaan ole helppoa, joten he pyysivät tukea Nopefilta. Vuodesta 2016 alkaen Nopef auttoi Polaria tutkimaan Venäjän markkinoita ja mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa sinne.

”Suurin haaste oli Venäjän erilainen toimintakulttuuri”, Atli jatkaa. ”Esimerkiksi Euroopassa keskustelut kalastusvälineistä käydään tavallisesti aluksen päällikön kanssa. Venäjällä päällikkö vastaa pääasiassa navigoinnista, ja kalastusvälineistä keskustellaan kalastuslaivaston johtajan tai troolimestarien kanssa.”

Venäjä on kuitenkin suuri maa ja Polar huomasi, että jo maan itäosassa kulttuuri on erilainen. Esimerkiksi Kamtšatkan alueella kalastuslaivaston johtaja tekee kalastusvälineitä koskevat päätökset.

Menestystä Venäjällä

”Rahoitus auttoi meitä ymmärtämään paremmin markkina-aluetta, johon olimme tulossa”, Atli sanoo. ”Suurin hyöty oli siinä, että opimme tuntemaan markkinoita ja sitä, miten mahdolliset ongelmat voi ratkaista.”

Nopefin tuella Polar avasi toimipisteen Pietariin ja sai yli kymmenen vakioasiakasta Venäjältä. Atli odottaa myynnin kasvavan 15 prosenttia vuodessa seuraavien neljän–viiden vuoden aikana.

”Paikallinen läsnäolo on tehnyt Polarin brändistä tunnetumman Venäjällä”, hän sanoo. ”Tulevaisuudessa meillä on oma myyntitiimi, kenties jopa yksi tiimi Länsi-Venäjällä ja toinen Venäjän Kaukoidässä, ja tavoitteemme on tehdä Polarista vahva brändi venäjällä.”

Seuraavaksi Kiina

Polarin kokemuksen Venäjällä olivat niin hyviä, että nyt he ovat käynnistämässä samanlaista Nopefin tukemaa esitutkimusta Kiinassa.

”Pitkän aikavälin tavoitteemme on tuoda koko kalastusvälinevalikoimamme tarjolle Kiinan markkinoille. Se sisältäisi kaiken, joka veneestä menee veteen”, Atli sanoo. ”Kiinalainen kalastustekniikka on jäänyt hieman muusta maailmasta jälkeen ja on kehittämisen tarpeessa.”

Kiinalaisilla on pelkästään Afrikan vesillä noin 3 500 kalastusalusta, ja määrän odotetaan kasvavan. Vähentämällä polttoaineen kulutusta, ei-toivottuja sivusaaliita ja herkälle meriympäristölle koituvia vahinkoja Polarin islantilaisilla keksinnöillä voi olla suuri vaikutus Kiinan kalastuslaivastoon kansainvälisillä vesillä ja Afrikan merialueilla. Heidän uusin keksintönsä on Poseidon-trooliovet, joita voidaan ohjata käytön aikana ja siten sijoittaa trooli entistä tarkemmin niin vaaka- kuin pystysuunnassa. Tämä parantaa innovaation tuottamia hyötyjä entisestään.

”Olen hyvin tyytyväinen Nopefiin ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiöön (NEFCO)”, Atli sanoo. ”Olen itse asiassa suositellut heitä kahdelle muulle islantilaiselle yhtiölle.

Teksti: David J. Cord
Kuva: Polar toghlerar ehf.

Lue lisää

Iso-Britannia Jäte ja kierrätys Palvelut Teollisuus ja huoltopalvelut

Carrot palkitsee hyvästä jätteenkäsittelystä

Carrotin ohjelmisto kerää tietoja jätteistä yksittäisen vuokralaisen tasolla, mikä kannustaa yrityksiä ja ihmisiä vähentämään tuottamansa jätteen määrää. Ratkaisua voi käyttää pay as you throw -hinnoittelumalleihin ja palkitsemaan lajittelua ja arvokkaiden materiaalien kierrätystä.

Consat Telematics
Brasilia Energiatehokkuus Teollisuus ja huoltopalvelut

Ruotsalainen teknologiayhtiö vauhdittaa älykästä julkista liikennettä Brasiliassa

Consat Telematics on tarjonnut liikenteen ja kalustonhallinnan palveluita julkiselle liikenteelle 30 vuoden ajan. Yritys tutki Nopefin rahoituksen avulla mahdollisuuksia aloittaa toiminta Brasilian markkinoilla.

Differ AS
Energiatehokkuus Kenya Uusiutuva energia

Differ edistää uusiutuvan energian käyttöä terveydenhoitoalalla Keniassa

Norjalainen uusiutuvan energian yritys Differ AS on mukana käynnistämässä kestävää siirtymää Kenian terveydenhoitoalalla innovatiivisella pay as you go aurinkoenergiamallillaan.