Pk-yritysten kansainvälistymistä edistävä KIVINET-verkosto on vuodesta 2005 lähtien rohkaissut ja innostanut pk-yrityksiä vientiin ja saattanut yhteen yrityksiä ja kansainvälistymistä edistäviä toimijoita.
Näkyvä osa verkoston toimintaa on ollut vuosittain järjestetyt valtakunnalliset KIVINET-kiertueet, joita on leimannut innostuneisuus, hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. Viiden kiertueen aikana on järjestetty 76 maksutonta tilaisuutta, joihin on osallistunut reilut 6 000 kuulijaa. Alueellisten tapahtumien järjestelyissä ovat olleet mukana kaikki julkiset kansalliset ja seudulliset kansainvälistymispalveluiden tarjoajat sekä yksityisiä palveluidentarjoajia. Nyt 9. huhtikuuta Porissa päättyvä viides kiertue on viimeinen KIVINETin nimellä järjestetty. Jatkossa alueellisia, pk-yrityksille suunnattuja kansainvälistymistapahtumia tullaan järjestämään Team Finland -tunnusten alla.
Vuosien mittaan KIVINETin painoarvo on vahvistunut. Tilaisuuksissa on kuultu pk-yritysten kokemuksia ja keskusteltu avoimesti yritysten vienti- ja kansainvälistymispalveluiden kehittämistarpeista. Viimeisimmällä kiertueella mukaan valjastettiin myös Team Finland -verkostot maailmalta. Tapahtumissa kuultiin muun muassa Saudi-Arabian, Portugalin ja Tunisian lähetystöjen edustajia avaamassa palvelutarjontaa kansainvälistyville pk-yrityksille.
KIVINET-tilaisuuksien kautta maakuntien yrityksiä on kannustettu mukaan ideoimaan ja kehittämään Team Finlandia sekä osallistamaan heitä esimerkiksi pilottihankkeiden kautta. Samalla pk-yritysten näkemyksiä ja terveisiä on viety suoraan valtiovallalle sekä Team Finland -verkoston strategista toimintaa ohjaavalle ohjausryhmälle.